Noppapelit – ota haltuun hauskat klassikkopelit myös netissä
Kasinopelit ovat viihdyttäneet pelaajia jo satojen vuosien ajan ja niistä ensimmäisenä ehdottomasti suositut noppapelit. Noppapelien suuri suosio perustuu pelivälineiden helppoon hankintaan. Kuten nimikin sen jo kertoo, näihin peleihin ei tarvita muuta kuin noppa. Noppia on ollut kautta aikojen helppo hankkia, kuutioon on ollut vaivatonta raapustaa jokaiselle puolelle eri numero. Noppapelit ovat saaneet alkunsa Kiinassa, jolloin nopissa oli Länsimaissa tunnettujen pisteiden sijaan omat merkit. Vuosien saatossa noppa on saanut nykyisen muotonsa, mikä mahdollistaa monien tunnettujen pelien pelaamisen.
Miten noppapeli oikein toimii? Tarvitset vain yhden pelivälineen ja voit aloittaa hauskanpidon
Kaikissa noppapeleissä käytetään tietenkin noppia eli arpakuutioita. Niissä on aina mukana kohtuullinen määrä onnea ja sattumaa. Jokainen noppapeli etenee niin, että pelaaja heittää noppaa omalla vuorolla. Pisteet lasketaan yhteen ja tarkoitus on aina saada mahdollisimman paljon pisteitä. Luku tarkistetaan laskemalla nopan pisteet yhteen. Noppaa heittäessä ei koskaan tiedä, mikä luku paljastuu, sillä kyse on lähes puhtaasta onnesta. Pelaajan valinnoilla ja osaamisella voi kuitenkin olla vaikutusta. Ammattitaitoinen heittäjä voi mahdollisesti saada itselleen toivotun tuloksen heittämällä oikeasta kulmasta sopivalla vauhdilla. Pelaamaan kannattaa ryhtyä luottamalla omaan onneensa.
Mitkä ovat parhaat noppapelit? Perinteinen Craps on noppapeleistä varmasti kaikkein tunnetuin
On vaikea sanoa vain yhdet parhaat noppapelit, sillä jokainen pelaaja tykkää pelata eri pelejä. Craps lienee kuitenkin nettikasinoiden, ja myös perinteisten kasinoiden varmastikin suosituin peli. Pohjois-Amerikassa erityisen suosittu, ja meillä Suomessa melko tuntematon craps on kahdella nopalla pelattava, oman pöytänsä omaava peli. Pöytä muistuttaa rulettipöytää melko paljon, vaikka tietenkään ruletista tuttua pyörää pöydässä ei ole. Netissä pelattavassa crapsissa on hieman erilaiset säännöt. Pelissä lyödään vetoa joko heittäjän puolesta tai häntä vastaan. Craps on mielestäni ehdottomasti yksi hauskimmista noppapeleistä, mutta vaatii aluksi vähän paneutumista ja tarkkaavaisuutta lukuisten eri panostusvaihtoehtojensa ansiosta. Oppiminen tapahtuu kuitenkin nopeasti, kuten noppapeleissä usein. Vaikka Craps on todella suosittu, voittoja tavoittelevan pelaajan kannattaa kokeilla Crapsin sijasta muita pelejä. Kasinon matemaattisen edun takia pelaajalla on pitkällä aikavälillä lähes mahdoton voittaa.
Kiinalainen Sic Bo ja monet muut kasino noppapelit ovat nykyään pelaajien suuressa suosiossa
Sic bo (tai hieman kasinosta riippuen, sicbo) on vanhaa kiinalaista perua oleva noppapeli. Se on kasvattanut suosiotaan länsimaissa ja nettikasinoilla todella nopeasti, ja syystäkin. Pelimekaniikaltaan se muistuttaa paljon crapsia pöytineen kaikkineen, mutta on ehkä vähän yksinkertaisempi ja suoraviivaisempi. Sic bossa ei löydä vetoa ketään vastaan. Sic bo -pöytä saattaa aluksi näyttää todella sekavalta, mutta tulet nopeasti huomaamaan, että kyse on enemmänkin illuusiosta. Tässäkin pelissä pelaajan tulee miettiä erilaisia panostusvaihtoehtoja, joita on kaikkiaan seitsemän. Mielestäni sic bo on nopeampi oppia hallitsemaan kuin craps, backgammonista nyt puhumattakaan. Kuten kasino noppapelit yleensä, myös Sic Bon säännöt ovat hyvin yksinkertaisia ja helppo ottaa haltuun. Pelissä pelaajat veikkaavat vuorollaan kolmen heitettävän nopan summaa. Oikean tuloksen tai sitä lähimpänä oleva voittaa kierroksen ja kerää itselleen muiden pelaajien panokset.
Ota haltuun yksinkertaiset noppapelit säännöt ja aloita voitokas pelaaminen netin kasinoilla
Noppapelit säännöt on helppo ottaa haltuun ja siksi pelit ovatkin niin suosittuja ympäri maailmaa eri ikäisten pelaajien keskuudessa. Yhdellä nopalla voi pelata lukuisia erilaisia noppapelejä, joten pelin kyllästyttäessä on helppo vaihtaa lajia samoilla pelivälineillä.
Myös pokeria voi pelata nopilla, jolloin kyseessä on noppapokeri. Noppapokerissa pelaajan tavoitteena on muodostaa viidellä eri nopalla perinteisestä pokerista tuttuja voittoyhdistelmiä. Kun ensimmäinen jako on suoritettu, pelaaja voi lukita valitsemansa nopat. Tällöin muiden noppien luvut arvotaan ja heitetään uudelleen. On olemassa noppapokeri, jossa käytetään erityisiä pokerinoppia, joiden symbolit ovat korttipakasta tuttuja tavallisten silmäluku-noppien sijaan. Tosin maata näissä nopissa ei ole, joten kyseessä on korttipokerista hieman riisutumpi versio. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tämä noppapokerin variantti olisi yhtä jännittävä.
Hieman klassista yatzya muistuttavaa noppapokeria pelataan ns. tavallisilla nopilla, joissa on silmäluvut 1 – 6. Noppapokerit eivät ole nettikasinoilla niin suosittuja kuin craps, sic bo tai backgammon. Niitä löytyy silti useiden nettikasinoiden valikoimista, joten kokeilemaan vain. Uskoisin noppapokerin ajan olevan vielä edessä päin, ja itseasiassa uskon noppapelien olevan laajemmaltikin kokemassa eräänlaista renessanssia ihan reaalimaailmankin puolella.
Mitkä ovat Suomessa pelaajien suosimat noppapelit pelit? Ota haltuun kotimaan ykkönen Yatzy
Niin, klassinen yatzy mainittiinkin jo. Yatzy on alun perin Yhdysvalloista maailmalle levinnyt noppapeli. Toisinkuin muut noppapelit pelit, Yatzy on helppo ottaa haltuun ja pelata ihan yksin. Peliin mahtuu pelaajia loputtomasti, tosin silloin omaa vuoroaan joutuu odottamaan tovin. Pelin ideana on heittää mahdollisimman korkea lukujen summa viiden nopan avulla. Tulos kirjoitetaan ylös pöytäkirjaan ja suurimman luvun heittänyt voittaa kierroksen ja samalla muiden pelaajien panoksen. Yksin pelatessa tavoitteena on saada aina joka kerta suurempi luku, kuin edellisellä heittokerralla.
Jostain syystä yatzy on saanut Suomessa suosiota, mutta kovin moni muu noppapeli ei meillä ole levinnyt laajojen kansanjoukkojen suosioon. Voin vain arvailla syitä. Ehkä arpakuutio edustaa meille rationaalisille tapaluterilaisille sattumaa liian paljaassa muodossa? Vai pitävätkö nopat liian kovaa meteliä puisille pöydille pudotessaan? Ovatko noppapelit liian sosiaalisia, liian ”ajanvietteellisiä”? En tiedä, mutta arvelen noppapelien vielä tulevaisuudessa valtaavan suomalaistenkin sydämet. Tänä päivänä kaikki noppapelit suomeksi löytyvät netistä, joten jännittäviä pelejä pääsee kuka tahansa kokeilemaan oman kotisohvansa lämmöstä.
Tutustu muihin tunnettuihin kasinopeleihin lukemalla nämä artikkelit sivuiltamme: